Tutustu Prahan tarjoamaan taiteeseen ja kulje kuuluisien henkilöiden ja historiallisten hetkien jäljissä.

Vähän erilainen Kuninkaan tie

Kaupungin keskustan ja Prahan linnan yhdistävä suosittu reitti, jota pitkin muinaisina aikoina kuninkaat saapuivat kruunattaviksi, vie vierailijan kaupungin tunnetuimpien nähtävyyksien luo ja myös vähemmän tunnettuihin mielenkiintoisiin paikkoihin. Suunnista ensimmäiseksi Strahovin luostariin, jonka basilikan uruilla harjoitteli aikoinaan itse Mozart, ja tutustu yhteen arvokkaimmista ja parhaiten säilyneistä historiallisista kirjastoista – kirjaston kokoelmissa on noin 200 000 kirjaa. Muutaman minuutin matkan päässä luostarista on Prahan linna, mutta ennen kuin astut sen portin kautta sisään, älä jätä väliin upeaa Schwarzenbergien palatsia, joka toimii yhtenä Kansallisgallerian näyttelytiloista.
Suosittu reitti jatkuu Linnasta vanhojen kujien läpi kuuluisalle Kaarlen sillalle. Jos haluat levähtää hetkisen, Kampan saari on loistava kohde, ei ainoastaan laajan puistonsa ansiosta, vaan myös Kampan museon (Muzeum Kampa) takia. Museosta löytyy abstraktin taiteen merkittävän tienraivaajan František Kupkan teoksien kokoelma ja myös muiden tunnettujen 1900-luvun taiteilijoiden teoksia. Toisen merkittävän tšekkiläisen hahmon, säveltäjä Bedřich Smetanan museo löytyy sillan toisella puolella matkalla Vanhankaupungin aukiolle.

Keskiaikaisen astronomisen kellon esityksen jälkeen lähde Vanhankaupungin aukiolta Mozartin jäljissä Stavovské-teatterin luo, jossa aikoinaan pidettiin hänen oopperansa Don Giovannin ensi-ilta. Berthramkan kartanossa, jossa kuuluisa säveltäjä sävelsi oopperansa, sijaitsee nykyään hänelle omistettu museo. Jos jatkat Stavovské-teatterilta Kuninkaan tien aloituspisteeseen eli Kunnallistalolle (Obecní dům), et voi olla huomaamatta Prahan vanhinta kubistista rakennusta, Mustan Madonnan taloa (Dům u Černé Matky Boží). Talossa on upean kubistisen kahvilan lisäksi myös kubismin vaikutuksesta tšekkiläisiin taiteilijoihin ja muotoilijoihin kertova näyttely. Käy lopuksi Prahan jugend-arkkitehtuurin helmessä, yllä mainitussa Kunnallistalossa, jonka rakentamisessa avusti myös kuuluisa Alfons Mucha. Näyttelytilojen ohella täältä löytyy myös Prahan kaupungin sinfoniaorkesterin konserteille omistettu konserttisali.

Kafkan ja Havelin jäljissä – Prahan historiakävely

Prahan historiallinen keskusta on täynnä kuuluisien tai vähemmän kuuluisien tšekkiläisten hahmojen tarinoita, joiden avulla tutustut samalla myös kaupungin historiaan. Tiedätkö, mikä sävellys soitettiin ensi kertaa Kuussa? Neil Armstrong soitti nauhurista Antonín Dvořákin kuuluisan sinfonian „Uudesta maailmasta“. Ja juuri tämä maailmankuulu säveltäjä johti Tšekin filharmoniaa sen ensi-iltana uudessa korserttisalissaan Rudolfinumissa. Klassisen musiikin konserttien ohella voi Rudolfinumissa vierailla myös nykytaiteen galleriassa.
 
Rudolfinumin lähellä, Josefovin juutalaiskorttelissa, syntyi tunnettu kirjailija Franz Kafka. Kafkan kotitalo purettiin korttelin uudistuksen yhteydessä 1800-luvulla, mutta Josefovissa voi vierailla useassa synagogassa, 1400-luvulta peräisin olevalla Vanhalla juutalaishautausmaalla (Starý židovský hřbitov) ja myös yhdessä maailman vanhimmista juutalaismuseoista. Kafkan jäljissä voi kuitenkin kulkea vähintään Vanhankaupungin aukion ympärillä – Minutan talossa, jossa Kafka vietti lapsuudensa, ja Kinskýn Palatsissa, jonka silloisessa lukiossa kirjailija opiskeli. Nykyisin palatsi kuuluu Kansallisgallerialle ja toimii näyttelytilana.
 
Aukiolta pääset vanhoja kujia pitkin Kansallismuseolle (Národní muzeum), jonka näyttelyt kertovat muiden tšekkiläisen historian tuttujen hahmojen tarinat. Museo avattiin vuonna 2018 pitkän uudistuksen jälkeen, ja toisin kuin ennen, nyt pääsee myös museon vaikuttavaan kupoliin nauttimaan upeista näköaloista, muun muassa myös Venceslauksen aukiolle (Václavské náměstí), joka oli tšekkiläisen historian monen tärkeän hetken tapahtumapaikka.
 
Juuri täällä julisti Václav Havel kommunistisen vallan loppumisen ja demokratian alkamisen. Itsenäisen Tšekin ensimmäisen presidentin hahmoon liittyy Prahassa useita paikkoja – esimerkiksi Venceslauksen aukiolta helposti saavutettava Lucernan palatsi, jonka perustaja oli Václav Havelin isoisä. Konserttisalien lisäksi äskettäin avattiin yleisölle myös palatsin katto, jossa järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia. Toinen legendaarinen paikka on Reduta Jazz Club, jonne Havel aikoinaan kutsui Bill Clintonin, joka soitti klubissa saksofonisoolon. Kun kulkee Redutalta Kansallisteatterin suuntaan, löytää myös kahvilan Slavia, joka oli näyttelijöiden, kirjailijoiden ja taiteilijoiden suosittu tapaamispaikka. Heidän keskuudessa Václav Havel oli kunniavieraana, ja hänelle omistettu pöytä seisoo kahvilassa yhä.

Nykytaiteen ja vaihtoehtoisen taiteen perässä

Jos haluat tutustua nuorten tšekkiläisten taiteilijoiden sukupolveen, lähde Holešoviceen, entiseen työläiskaupunginosaan. Tärkein paikallisista kohteista on ainutlaatuisia tiloja ja näyttelyjä tarjoava Nykytaiteen keskus DOX (Centrum současného umění DOX). Teatterin ja modernin sirkuksen ystävät löytävät etsimänsä paikoista kuten Jatka78 tai La Fabrika. Vaihtoehtoisempi paikka on Holešovicen Cross Club, multikulttuurinen keskus, joka tarjoaa todellista eri kulttuurien, genrejen ja lähestymistapojen värikästä yhdistelmää.